Foorumille

22.9

Kylläpä näitä välejä on. Hahmojen päivitys hieman siirtyy lisää sillä Cerberus ei ole uutta konettaa vielä saanut ja joutuu käyttämään muiden vieraanvaraisuutta ja joskus omaa vanhaa ruttuista kannettavaansa jonka elinpäivistä ei enää taetta ole. Foorumi pyörii kuitenkin normaalisti kiitos jo aikoja sitten modaajiksi ylentyneiden Sinisilmän ja Whitesilverin.

9.6

Viime päivityksestä on jo aikaa, kesäloma tuli ja sitä ennen oli monella loppupuristus koulujen osalta. Kaikille opiskelijoille onnittelut, oli koulutus asteesi sitten vielä ala-aste tai yliopisto tasoa.

Hahmot päivitetty pitkästä aikaa ja näitäpä oli kertynyt jo  aikamoinen lista laitettavaksi :)

20.2

Kevät porskuttaa kovaa vauhtia meitä kohti,jossain päin on ollut kylmiä pakkasia mutta aurinko yrittää porotella lämpöä tähän kylmään olotilaan.

Päivityksistä, hahmoja lisätty Hahmot osioon.

Sieltä voi käydä näpsäkästi kurkkimassa minkälaisia hahmoja on jo luotu ja mitä on vielä luomatta.

1.2

Joulu ja uusi vuosi jäivät taakse mutta nyt on menossa uudet kujeet.

Teille jotka olette täällä ensimmäistä kertaa, tervetuloa pelaamaan kanssamme foorumeille. Niille jotka ovat täällä aikaisemmin uskaltaneet käydä, tervetuloa uudestaan.

Olemme lisänneet linkit kohtaan uusia hyviä listauksia mistä löytyy varmasti etsiville jotakin mielenkiintoista. Myöskin hahmot osioon lisätty uusi hahmo enkeleihin.

23.12

Tontut ovat jo lopettelemassa meidän lasten vakoilua ja raportoivat pukille näkemyksiään. Angel Island haluaa toivottaa kaikille hyvää joulua ja sitäkin parempaa uutta vuotta, pistäkää suojalaseja päähän kun räjäytellään niin säilyy näkö vielä ainakin yhden vuoden.

Pitäkää itsenne siis ihmisinä.

14.10.2010

Halloween lähestyy, kaikille hillittömän pelottavia hetkiä kurpitsalyhtyjen loisteessa. Liittykää mukaan tanssiin pakanayönä kanssamme Angel Islandiin ;)

29.5.2010

Upeaa, viimeinkin historiikki lisätty foorumeille joten olemme virallisesti valmiita. Pitkä ja raskas prosessi mutta toisaalta palkitseva.

22.12.2009

Tervetuloa Angel Islandin kotisivuille. Täällä on tietoa foorumiroolipelistämme, jos et tullut etsimään sitä. olet väärässä paikassa.

Niille jotka ovat oikeassa paikassa tervetuloa.

Haluan heti tässä painottaa ensimmäisenä, että olemme pelaaja ystävällisiä, kaikki ovat tervetulleita, niin aloittelijat kuin kokeneemmat, sivun perustajista löytyy nimittäin myös kumpaakin.

Olkaa hyvät ja tutkikaa rauhassa alueita ja kirjoitelkaa ahkerasti vieraskirjaan, kaikki palaute otetaan vastaan ja jäämme odottamaan innolla että näemme teitä pelaamassa foorumeillamme.

Ongelmien puhjetessa, ottakaa yhteyttä Cerberukseen, joka huolehtii sekä näistä sivustoista, että myöskin suurimmista osasta foorumin asioista. Kaikkiin kysymyksiin vastataan mahdollisimman nopeasti.